Seuran kilpailumenestys
Joensuun Jääkarhuilla on ollut edustus useimmissa avantouinnin SM- kisoissa ja kaikissa MM-kisoissa. Menestynein kilpailijamme on ollut Tero Matkaniemi. Hän on voittanut SM-kullan vuodesta 1996 lähtien. MM-kilpailuissa Matkaniemi on voittanut neljä kultaa, viimeksi Oulun kisoista 4.3.2006. Iisakki Ratilainen on 2009-2010 kisoissa uinut kilpailujen nopeimman ajan ja ollut voittamassa viestikultaa Jääkarhuille.
Alla mainittujen lisäksi palkintosijoja ovat aiemmin saneet myös Jari Halmepuro, Paula Haverinen, Jenni Karttunen, Juha Kivelä, Mikko Linnolahti, Pentti Parviainen, Airi Piirainen, Kaija Tahvanainen, Vesa Tuominen ja Antti Uski.
Katso myös uintivideot YouTubessa.
Jääkarhut saivat Imatran kisoista yhteensä 10 mitalia: viisi kultaa, kaksi
hopeaa ja kolme pronssia. Henkilökohtaisissa sarjoissa kultamitalin voittivat Tero Matkaniemi, Iisakki Ratilainen (kisojen nopeimmalla ajalla 15,6) ja Hanna Ratilainen. Kultamitaleista kaksi tuli sunnuntaina
uiduista viesteistä.
Perjantai-iltana uiduissa vapaauintiviesteissä
Jääkarhujen joukkueet saavuttivat sijat 3. ja 7.
Jääkarhujen tulokset
Jääkarhujen valokuva-albumi
Viralliset kisasivut
Lontoon talviuintikisoista Pentti Parviainen voitti hopeaa F-sarjassa ajalla 24.22 ja Pasi Mikkonen pronssia C-sarjassa ajalla 19.28. Jääkarhuja edustivat kisoissa myös Marjut Parviainen (25.) sekä Jarmo Miinin joka hylättiin sääntörikkeen vuoksi.
Jääkarhujen valokuva-albumi
Viralliset kisasivut
Joensuun Jääkarhut voittivat Peurungan SM-kisoista 3 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia. Henkilökohtaisissa sarjoissa kullan voittivat Tero Matkaniemi ja Jussi Sillanpää. Hopeamitalisteja olivat Arto Kärnä ja Juha Kivelä ja pronssin voittivat Marjo Hallila, Jarmo Miinin sekä vapaauinnista Pasi Mikkonen. Viesteistä Jääkarhut voittivat kullan ja hopean.
Jääkarhujen tulokset
Jääkarhujen valokuva-albumi
Viralliset kisasivut
Ellivuoressa pidetyissä SM-kisoista Jääkarhut saivat kaksi kultaa sekä hopean ja pronssin. Tero Matkaniemi voitti M30-39 sarjan ja toinen kulta tuli viestijoukkueelle sarjassa jossa uimareiden yhteisikä on 150-200 vuotta. Joukkueessa uivat Tero
Matkaniemi, Ritva Vaittinen, Arto Kärnä ja Pasi Mikkonen. Sarjassa M50-59 Jarmo Miinin ui hopean ja Arto Kärnä pronssin.
Jääkarhujen tulokset
Jääkarhujen valokuva-albumi
Viralliset kisasivut (linkki on usein toimimaton)
Lappeenrannassa 2006 järjestetyissä avantouinnin SM-kisoissa Joensuun
Jääkarhut voittivat kolme kultaa sekä yhden hopean ja pronssin. Tero
Matkaniemi, Simo Hillo ja Pasi Mikkonen uivat kolmoisvoiton M30-39
sarjassa ja Jussi Sillanpää voitti M20-29 sarjan. Viestin voitto
(yhteisikä alle 150 v) kruunasi mitalit. Viestijoukkueessa uivat Simo
Hillo, Tero Matkaniemi, Katri Viirret ja Jussi Sillanpää.
Jääkarhujen tulokset
Jääkarhujen valokuva-albumi
Viralliset kisasivut
|