Muu toiminta 2010
Patikkaretki Ilomantsiin 4.9.2010
Syksyn patikkaretki tehtiin lauantaina 4.9.2010 Ilomantsiin. Reitti kulki Putkelan-Parppeinvaaran välisissä maisemissa. Matkan
pituus oli joko 10 tai 16 km valinnan mukaan. Makkaranpaisto-juomatauko
pidettiin Hiisjärvellä. Patikoinnin jälkeen Loma-Kitsassa sauna, savusauna, uinti ja ruokailu.
Valokuva-albumi (Kuvat Liisi Juvonen)
Jaakon päivä 25.7.2010
Joensuun Jääkarhut viettivät seuran vuosipäiväksi muotoutunutta Jaakon päivää
kymmenennen kerran sunnuntaina 25.7.2010. Seuran puheenjohtaja
Jarno Linnolahti toivotti vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Hän
julkisti Vuoden 2010 Jaakon perustellen valintaa seuraavasti:
"Kauneus on katsojan silmissä, mutta Jääkarhujen toimipaikassa se on
pitkään ollut yhden henkilön käsissä. Hän on useiden vuosien ajan
pitänyt huolta Jääkarhujen toimipaikan ulkoisesta viihtyvyydestä
vastaten aluksi toisten kanssa, mutta viime vuosina lähes yksin
Mäntyniemen ulko- ja sisäkasvien hyvinvoinnista. Lisäksi kaikki on
tapahtunut vielä kiltisti, nöyrästi ja pyyteettömästi. Joensuun
Jääkarhujen Vuoden Jaakko vuonna 2010 on Linnea Harinen." (puhe kokonaisuudessaan).
Polkupyöräretki Hopelahteen 26.5.2010
Jääkarhujen kevään polkupyöräretki tehtiin Hopealahteen keskiviikkona 26.5.2010.
Lähtö Mäntyniemestä
oli klo 17 ja paluu klo 20.30. Matkan pituus oli 36 km. Retken veti Toivo Raassina.
Hopealahti
on Joensuun Työväenyhdistyksen loma- ja vapaa-ajanviettopaikka. Tilan
kasvillisuus on varsin monipuolinen sillä sinne on istutettu paljon
kasvi- ja puulajeja joita on hankittu ympäri Eurooppaa. Tilalla on myös
pienikokoinen vanhan metsän Natura-alue jossa esiintyy mm. liito-orava,
pikkutikka ja metso.
Patikkaretki Lieksaan 13.5.2010
Patikoimaan lähdettiin Suomunjärven luoteispuolelta Litmonlammen läheItä. Sieltä käveltiin Iso Hietajärven kautta Suomunjärven
pohjoispuolitse ja jatkettiin Karhunpolkua pitkin koilliseen. Matkan
pituus oli joko 19 tai 23 km valinnan mukaan. Makkaranpaisto-juomatauko pidettiin Kangas-Piilon tulipaikalla.
Patikoinnin jälkeen oli Loma-Kitsissä sauna, savusauna, uinti ja ruokailu. Lisäksi osa tutustui Pertti Kilpeläisen kotimuseoon jossa on muun muassa moottorisahoja, mopoja, traktoreita, autoja ja kodinhoitoon liittyviä esineitä (kuvia vuoden 2008 retkeltä).
>>Katso karttaa myös Pohjois-Karjalan vaellusreittioppaasta.
Jääkarhujen ulkoilupäivä 20.3.2010
Lauantaina 20.3. vietettiin Mäntyniemessä Jääkarhujen perinteistä ulkoilupäivää klo 12-15 . Tarjolla oli ulkoilun lisäksi kahvia, mehua, makkaraa sekä uintia saunomista ja yhdessäoloa.
|